Tavoita sään ja sisällön avulla
Yhdistä Forecan säädata ja Revalue Median kuratoitu premium-verkosto. Meillä mainostat älykkäästi, satoi tai paistoi.
Forecassa on aina hyvä sää mainostaa älykkäästi
Kevään matkailusesonki käy jo kuumana. Suomalaiset suunnittelevat parhaillaan hiihtolomareissuja Lappiin ja haaveilevat varaslähdöstä kevään aurinkoon.
Sää on yksi tärkeimmistä matkustuspäätöksiin vaikuttavista tekijöistä. Kun ulkona vihmoo räntää, unelma etelän lämmöstä kasvaa. Kun pakkaslukemat kiristyvät, katseet kääntyvät kohti pohjoisen hoidettuja latuja.
Forecan avulla et vain näy – näyt juuri silloin, kun viestisi on kaikkein vaikuttavin.
Revalue Network: Tavoita oikea yleisö semaattisesti
Säädatan lisäksi tarjoamme käyttöösi Revalue Median laajan ja laadukkaan julkaisuverkoston. Tavoita matkailusta kiinnostuneet silloin, kun he kuluttavat aiheeseen liittyvää sisältöä.
Semanttinen kohdentaminen ymmärtää sivuston sisällön ja asiayhteyden syvällisesti. Sen avulla mainoksesi löytää kuluttajan, joka:
- Lukee artikkeleita talvimatkailusta tai keväisistä kaupunkilomista.
- Vertailee hiihtovarusteita tai matkavakuutuksia.
- On ostoaikeissa ja etsii inspiraatiota seuraavaan lomaansa.
Näin ostat – Kaksi väylää huipputuloksiin
Tarjoamme joustavat ja selkeät ostotavat, jotka palvelevat erilaisia kampanjatarpeita.
1. Revalue Media Network – Ohjelmallisesti kuratoidut diilit
Haluatko laajan tavoittavuuden turvallisessa premium-ympäristössä? Revalue Median verkosto on ostettavissa ohjelmallisesti kuratoitujen diilien (Curated Deals) kautta.
- Helppous: Valmiiksi rakennetut, laadukkaat mainosympäristöt yhden Deal ID:n takana.
- Älykkyys: Hyödynnä semaattista kohdennusta ja dataa osana diiliä.
- Skaalautuvuus: Tavoita potentiaaliset matkailijat tehokkaasti läpi koko verkoston.
2. Foreca – Suorat kampanjat ja taattu näkyvyys
Kun haluat varmistaa näkyvyytesi Suomen suosituimmassa säämediassa sesongin kuumimpina (tai kylmimpinä) päivinä, Foreca on ostettavissa myös suorana myyntinä.
- Varmuus: Lukitse paikkasi hiihtolomaviikoille tai pääsiäiseen hyvissä ajoin.
- Erikoisratkaisut: Mahdollisuus räätälöityihin toteutuksiin ja säätriggeröityyn mainontaan kiinteällä hinnalla.
- (Foreca on luonnollisesti saatavilla myös ohjelmallisesti)
Ota varaslähtö kevään myyntiin
Hiihtolomaviikot lähestyvät ja kevät tekee tuloaan. Olipa strategiasi tarkka sääkohdennus Forecassa tai laaja semaattinen näkyvyys Revalue Median verkostossa, meillä on ratkaisu.

Älä arvaile – mainosta tiedolla.
Esittelyssä olevat julkaisut